TaruMeritie

Äitipuoli ulkopuolisena omassa elämässä

  • Äitipuoli ulkopuolisena omassa elämässä

"Joo, mä olen Viola. Lapseton etä-äitipuoli. Tai bonusäiti, niin kuin joku sanoo...En kyllä tiedä missä kohtaa noi huomaa, että olisin bonusta, jotain lisää, olisinpa edes sitä puolikasta. Nyt taidan olla vain liikaa.... tai ylimääräinen. 

Mulla on tässä lasi viiniä... on ilta ja muut nukkuu. 


Tätä valkkaria me juodaan muuten iltaisin yhdessä, kun nautiskellaan elämästä, minä ja mun mies, Esa. Nyt ei nautiskella. Esa meni jo sänkyyn. On jotenkin etäinen. Aina kun sen tyttö, Senja, tulee, se sulkeutuu. Ei se edes halaa mua silloin. Ei koskaan Senjan nähden. Paitsi jos leivon. Se tykkää, kun olen lämmin ja herttainen Senjalle. Sellainen pullantuoksuinen. Ja minä yritän olla. Vaikka mieluummin tuoksun Chanelin Number vitoselle kuin kardemummalle.

...Siitä tulikin mieleen, että taidankin laittaa Senjalle huomenna oikein kivan aamiaisen. Sellaisen mitä itse sain lapsena, äidin laittaman. Äiti leipoi sämpylät ja antoi kaakaota. Sillä jos vain vähän enemmän yritän... jos vain vähän jaksan... Kyllä Senja mua sitten rakastaa. Tai edes tykkää... Ja miksi ei: Olenhan mä tosi kiva." 


Makuuhuoneessa, peiton alla, Senja, 14-vuotta lähettää äidilleen viestin: "Isä ei taaskaan tehnyt mun kanssa mitään. Se on vain ton Violan kanssa. Tahdon sun luokse äiti". Ja äiti kotona lohduttaa " Voi kulta, yritä jaksaa. Se Viola on sekoittanut isäsi pään. Pyydä että iskä lähtee sun kanssa pitsalle, ihan te vaan kaksistaan. Iskä tykkää pitsasta, se Viola vihaa pitsaa. Ja kun tulet kotiin mennään yhdessä leffaan ja syömään. Äiti rakastaa sinua.". Kotona bioäiti hymyilee. "Minä tiesin: Ei tuosta mitään tule. Eroon päätyy ja se on ihan oikein kaikille niille. Kyllä Esa sitten vihdoin näkee, mitä menetti, minkä jätti. Miten hyvä äiti hänen lapsillaan onkaan. Minuun niin sattuu että hän otti noin nuoren.. .ja kauniin. Sattuu, mutten tunnusta, oikein edes itselle."

Tulee aamu. Sämpylät ja kaakao odottavat perhettä. Meidän perhettä. Esa hymyilee: pitää siitä, että olen ottanut paikkani äitinä. Hymyilen takaisin. Tästä tulee hyvä päivä. Tänään tämä onnistuu. Tämä on varmaan se kerta, kun kaikki kääntyy. Nieleminen on loppu, rakkaus tulee kotiin. Tyttö hymyilee, halaa ja kiittää mua sämpylöistä. Ja sitten me höpsötellään, käydään vähän kaupoilla. Eikö vain? Näin se menee. Olisiko tämä vihdoin se kerta, kun kaikki muuttuu? Viimeinen uhraus, meidän rakkauden takia? Sitten mä olen äitipuoli, jonka hän esittelee kavereille, jota hän odottaa. Minä, Esa ja Senja. Yhdessä. The Happy Family. 

No niin... sieltä se Senja nyt tulee. Ei katso muhun. E i se mitään. Käy kuitenkin syömään. Vai käykö? Se arvioi mun sämpylää, pyörittelee sitä käsissään. Maistaa hiukan kaakaota. 

Niinpä niin ... Siihen se nyt jää, mun rakkauspyörykkä, nypittyinä murusina, pöydällä ja lattialla. Eikä se edes siivoa. Enkä mä uskalla komentaa. Konttailen nyt tässä näiden kahden edessä, pyyhin pois rakkaushiput rätillä. Vähän itkettää, tuntuu kurjalle." 

Senja kopittelee jäljelle jäänellä sämpylällä "Iskä - mennäänkö tänään pitsalle, vaikka heti aamusta. En tykkää sämpylöistä. " Isä nyökkää ja hymyilee: "Mennään vain kultaseni."

Itkun tunne muuttuu vitutukseksi. 

Mä vihaan pitsaa. Esa tietää sen. Eikä edes yritä ehdottaa jotain, joka kävisi meille kaikille. Se lukee lehteä, on kaukana musta, etäinen. Olen ilmaa. Me ollaan ilmaa....ei kun... 

Mä olen ilmaa. 

Pieni ulkopuolisuuden kipu, viilto sydämensopuissa häivähtää vain hetken muuttuakseen vihaksi: Puen lenkkivaatteet päälle ja syöksyn ulos, paukautan oven kiinni. Itku tulee kauempana. 

Miten kauan jaksan vielä. Kuinka monta hymyä se vaatii, kuinka monta nielemistä. Että kuuluisin. Olisin osa. 

Esa jää ihmeisään kastomaan perään: "Mikä sille nyt Violalle tuli? Olisi lähtenyt pitsalle meidän kanssa." Tytär hymyilee hiljaa. Äiti kotona tekisi ehkä samoin. 

---

Uusperheen syntyessä äitipuolet pyrkivät usein olemaan täydellisiä äitejä. He eivät salli itselleen väsymistä tai raadollisia tunteita, vaan tukahduttavat ne "paha äitipuoli" -leiman pelossa. Äitipuoli pinnisteleekin vaikeiden tunteiden ja haastavien asioiden kanssa usein vuosia. Hän sulkee silmänsä itseltään ja ihmisyydeltään ja pyrkii muuttumaan idylliksi, johon itsekään ei usko. Hymyn takana vaikeat tunteet tukahdutetaan, ne kertyvät sisälle, ja äitipuoli katkeroituu. Ilmiöiden keskellä äitipuoleus voi alkaa tuntua suorittamiselta, toisten miellyttämiseltä ja lasten kanssa oloon liittyy raskaus: kuulumisen ja arvostuksen tarve. Äitipuolen käyttäytyminen muuttuu ja äitipuoleudesta tulee taakka, ei ilonaihe. Lopulta taakasta tulee liian suuri ja uusperhe kriisiytyy. Äitipuoli saattaa kadottaa itsensä ja tunteensa. 

Vaikeita tunteita äitiyden ja äitipuolen ristiriitaisten roolien, etäisyyden ja läheisyyden, hyvä ja pahan, äärellä on vaikea hyväksyä. Sekä äitipuolen, mutta myös kaikkien muiden. Äitihän on uskomusten mukaan hyvyyden, äitimaan kuvastuma: viaton, uhrautuva, kaiken lapsen edun kannalta ajatteleva elämänluoja. Äitipuoli taasen myyttien mukaan paha, tuhoava, itsekäs. Lapsi viaton ja isä poissa. 

Uusperheen syntyessä sen jokaisen jäsenen, mutta myös heidän ympärillään olevien ihmisten (eksä, isovanhemmat, ystävät) rooli ja elämä muuttuu. On uusia ihmisiä, uusi elämäntilanne. Uusperhe onkin parhaimmillaan myös kasvualusta ihmisyyden äärellä: kuka olen tässä elämäntilanteessa, näiden ihmisten kanssa, suhteessa menneisyyteeni, suhteessa tulevaisuuteeni. Kuka olin ennen tätä, kuka haluan olla tulevaisuudessa ja ennenkaikkea: kuka olen nyt?

Kasvun lisäksi kipujen ja sattumisten nouseminen on yleistä. Uusperheen synty voi herättää uudelleen avioeron käsittelyn lapsissa, entisessä puolisossa tai itsessä. Tai kysymykset riittävyydestä naisena, lapsena, isänä. Pohdinnat, olenko tärkeä, kelpaanko, kuulunko perheeseen ovat tuttuja uusperheen perheenjäsenille. 

Ilmiöt ja haasteet sekä pelot voivat sävyttää perheen arkea mietteissä, ajatuksissa. Ja tiedostamattamme voimme tulkita asioita näiden kautta, ehkä joskus vääristynein silmälasein: "Hän sanoi kissa, vihaan kissoja. Taas hän ilkeilee minulle." Toisaalta äitipuoli on hyvä ja turvallinen kohde sekä lapsille että biologiselle äidille projisoida tunteitaan, pettymyksiä, kasvukipua. Miellyttämisen ja oman roolin epävarmuuden kautta äitipuoli voi "opettaa" ihmiset siihen, että häntä saa olla tunteiden roskakori. Hän on hiljaa, yrittää ymmärtää, on rakentava. Aikuinen. Omat rajat siitä kuinka häntä saa kohdella, mitä hänestä saa puhua johtaa roskasanko-ilmiöön, jossa äitipuoli sallii itsensä ja elämänsä jatkuvan arvostelun ulkopuolisten taholta. Kaikki uusperheen tai lapsessa olevat haasteet pistetään uusperheen tai äitipuolen syyksi. Lähtökohtaisesti äitipuoli pyrkii miellyttämään, rakentamaan kulissia täydellisyydestään sekä itselleen, lapsille, puolisolle että ympäristölle. Hän nielee paljon, ja pitkään, usein vuosia. Jossain kohtaa mitta kuitenkin täytyy ja hermostuminen, lapsen kiittämättömyys tai pieni huomiotta jättäminen voi aiheuttaa reaktion, johon on tiivistynyt vuosien ajan kertyneitä tunteita. Reaktio voi olla suhteettoman suuri suhteessa tilanteeseen eikä ympärillä olevat ihmiset voi ymmärtää sitä. Näin paha äitipuoli -myytti saa vahvistuta. 

Terve äitipuoleus, omanlainen sellainen alkaa rakentua, kun tiedostaa omat kipukohdat, ihmisyyden ja sen että riitän tällaisena, juuri nyt, juuri tässä kohdassa. Olen tärkeä merkittävä jäsen tässä perheessä. Ymmärrät ehkä oman mustasukkaisuden tai riittämättömyyden tunteen. Jos samalla kykenee näkemään sekä lapsen että biologisten vanhempien kipukohdat ja käytöksen niiden päällä ja löytää ymmärryksen heitä kohtaan rikkomatta omia rajoja, on äitipuoleus löytämässä sydäntään. Tällöin asioita ei ota enää henkilökohtaisesti vaan näkee sen alttarin, jossa lapsi saa kipuilla elämän äärellä, ehkä ensi kertaa. Ehkä lapsella on ensikertaa turvallinen perhe, turvalliset, riittävän hyvinvoivat aikuiset ympärillä, joihin tämä kaikki haukkuminen, ignooraus ja kipu mahtuu. Ja hänen tarpeensa on vain rakkauden tarve. Ilman isän tukea äitipuolen on kuitenkin vaikea, jopa mahdotonta, rakentaa ehyttä äitipuoleutta. Lopulta isä antaa äitipuolelle mandaatin olla äitipuoli lapsilleen ja kertoo, miten uusia perheenjäseniä saa kohdella.

Ja sitten: Äitipuolikin tekee virheitä, on joskus väärässä, erehtyy. Mutta niin me teemme. Usein äitipuoli on liian ankara itselleen. Ikään kuin perheen olemassaolon oikeus, äitipuolen olemassaolon oikeus tulisi onnistumisen, lapsen pinnallisen onnellisten tunteiden ja täydellisen idyllin myötä. Rosoisuutta, sattumista, itkua ja kipua ei uusperheessä saisi olla. Mutta jokaisessa elämässä, jokaisessa perheessä, niin ydin- kuin uusperheessä, niin bioäitiydessä kuin äitipuolikkuudessa, niin naiseudessa, lapsuudessa on kuitenkin kaikissa omat kuoppamme. Kenenkään tie ei ole täydellinen, virheitä tehdään: joskus niistä opitaan, joskus ei. Se on elämää, se on ihmisyyttä. Asioiden ääneen puhuminen, virheiden myöntäminen, anteeksipyytäminen ovat lahjoja, joista lapsi oppii, että hänkin saa olla epätäydellinen. 

Äitipuolen ja uusperheen on hyvä muistaa, että myös heidän elämässään on paljon asioita, jotka eivät johdu uusperheestä, vaan normaalista lapsen tai aikuisen kehityksestä, oman identiteetin ja kasvamisen vaiheista, naiseudesta, ehkä työstä tai ihan vain ihmisyydestä. Uusperhe, omat virheet ja onnistumiset, eivät ole syy tai seuraus kaikkeen. Ja joihinkin asioihin on. Ja sekin on ihan ok. 

Ja sinulle äitipuoli, bonusäiti sanoisin: Sinulla on oikeus olla perheessäsi juuri sinuna, merkityksellisenä arvokkaana itsenäsi. Sinä riität. Niin kuin jokainen perheenjäsen riittää.

Tarvitsetko tukea tai apua uusperheasioissa? Tutustu sivuihin https://uusperhe.fi. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.